torstai 6. joulukuuta 2012

Siis pitääkö blogiin jotain kirjottaakin?

Tällin sisäsiisteys alkoi olla jo aika hyvällä mallilla viime viikolla, päivittäin sattui vain pari ylläripissaa. Ja sitten saapuikin 25 asteen pakkanen, jolloin Tälli totesi, että sisälle on paljon miellyttävämpää tehdä tarpeensa, toisin kuin pihalle, jossa jäätyy koko koira tassuista alkaen. Toivotaan, että nämä pakkaset eivät kestä pitkään..

Tälli kasvaa hirveää tahtia, tänään paino oli 11,5kg! Nenä on pidentynyt kovasti, ja korvat suurentuneet, Tälli ei enää olekaan sellainen pieni pennun pallero. Turkkia se ei ole vielä alkanut kunnolla vaihtaa, saapa nähdä milloin höttöturkki saa kyytiä. Ja hampaiden vaihtumista odotellessa.. Miksi noiden maitohampaiden täytyy olla noin pirun teräviä?!

Pakkasen takia ei ole myöskään pahemmin uusia kuvia tullut otettua, vaikka ollaan tässä käyty jopa ensimmäisiä kertoja metsälenkilläkin. Myös viitisen viikkoa vanhemman Näsän kanssa Tälli on leikkinyt useampana päivänä, ja sisko-Lahjakin on ollut painikaverina. Lahja on tulossa meille viikonlopuksi hoitoon, toivottavasti kelit olisivat vähän suosivammat niin saisi noista yhdessäkin jotain kuvia.

Kiusan tehtävänä tässä parin viime viikon aikana on ollut olla pennun leikittäjä. Treenit ovat olleet aivan minimissä, tuossa viikko sitten Kiusa pääsi tekemään pikaisen purutreenin, ja seuraamisen työstämistä jatketaan edelleen. On se vaan niin mahtavaa palata aina uudestaan ja uudestaan alkupisteeseen, seuraamisen opetteluun. Huoh.

Heitetäänpä kuitenkin pari uutta kuvaa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti