Valitettavasti kaikki ei mennytkään niin hyvin kuin Empun (täysi) toipuminen antoi ymmärtää, vaan 10.4.2012 oli Empun viimeinen matka eläinlääkäriin. Kaulan kasvain saatiin täysin poistettua ja haavakin parani todella hyvin, mutta mitä ilmeisemmin Empun "parasta ennen"-päiväys oli tullut vastaan ja aiemmin harmiton ienkasvain muuttui yhtäkkiä aggressiiviseksi ja vei papan huonoon kuntoon todella äkkiä. Niin vain oli elämäni vaikein päätös tehtävä..
Kiusa on muuten sopeutunut ainoan koiran elämään, mutta lenkkeilyt ovat osoittautuneet vähän hankaliksi: ennen metsässä täysiä painavasta koirasta on tullut polkua pitkin löntystelevä laiskiainen. Noh, kuntotreenit on nyt sitten otettu oikein asiaksi, niin johan on alkanut kunto taas nousta, onneksi. Liikkumista vaikeuttaa välillä tuo tammikuussa syntynyt pikkuherra, mutta onneksi hätä keinot keksii.
Kävimme 14.7. Kiusan kanssa kokeilemassa IPO 2:sta, mutta valitettavasti jäimme ilman tulosta. Kiusa ajoi jäljen muuten todella hyvin ja onnistui hyvin esine-ilmaisuissa, mutta toisen kulman jälkeen lähti jäljeltä ajamaan jotain toista jälkeä.. Noh, jälkiarvostelu loppui meidän osalta sitten siihen, koira takaisin oikealle jäljelle ja jäljestys jatkui hyvin loppuun asti. Ei ottanut siinä vaiheessa yhtään päähän.. A36
Tottis oli huonointa ikinä, jo ilmoittautumisessa Kiusa lennähti mielessään jonnekin aivan muualle. Seuraaminen oli näennäisesti ok, mutta koira oli aivan väärässä tilassa. Vähän paransi jääviin, joissa istuminen meni seisomiseksi (TAAS oman virheen takia..). Noutoihin K onneksi nosti itsensä, niistä tuloksena erinomaiset. Sitten oltiinkin jo niin vauhdissa että maahanmeno unohtui eteenmenossa, jäi toisen käskyn jälkeen seisomaan (tähän mennessä mennyt _aina_ maahan). B89
Purut menikin sitten parhaiten. Piilonkierrossa hämääntyi hieman tuomarista, sekä selkäkuljetuksessa meinasi alkaa edistää. Näistä pistemenetykset, muuten Kiusa teki elämänsä parhaan suorituksen. C98
Että elokuun alussa sitten uudestaan yritystä..