No niinhän se päälle puoli vuotta taas hyvin sujahti, pariin kertaan on blogin päivitys käynyt mielessä mutta kummasti se on sitten kuitenkin jäänyt..
Tässä ajassa ollaan taas ehditty koirien kanssa vaihtaa paikkakuntaa, nykyisin vaikutamme vielä hieman pohjoisemmassa (Lapissa!!) elikkäs Kajaanissa, jossa tällä hetkellä työskentelen oman alan hommissa. Syksyllä olisi sitten taas toivottavasti edessä opiskelujen aloitus, ja tällä kertaa tavoitteena olisi pysyäkin sillä tiellä hieman pidempään.
Molemmat koirat voivat hyvin. Empulla pyörähti lokakuussa 10 vuotta mittariin, ja pappa jatkaa eloaan samaan tahtiin kuin aiemminkin. Vanhenemisen huomaa oikeastaan vain haalentuneesta väristä ja lihasten vähentymisestä, sillä lenkeillä se jaksaa aivan siinä missä Kiusakin. Tänä talvena ei ole edes selkä vanhuksella reistaillut, tosin saa nähdä miten käy kun nyt alkaa nuo liukkaat kelit..
Kiusa on ollut pitkään treenitauolla kasvattamassa itseään ja intoaan tottikseen, ja nyt alkaisi näyttää siltä, että tauosta olisi ollut hyötyäkin. Vietillistä kasvua on ollut huomattavissa, ja lievä sikailu on tuonut myös lisää puhtia sen tekemiseen. Katsotaan kuinka käy, kun nyt aloitetaan treenaaminen BH-koetta varten. 16.4. mennessä on varmasti jo vire hyvin kateissa! :D
Emppu koki hienoisen muodonmuutoksen tuossa pari kuukautta takaperin, sillä partanaamasta tulikin parraton snautseri! Hieman huvittavan näköinenhän tuo on, mutta kovasti on Emppukin tuntunut tykkäävän kun ei partakarvat ole jatkuvasti suussa.