Hopsansaa, taas on jäänyt päivittely vähän vähille tässä viime kuukautena. Ei sillä että meille olisi mitään kovin erikoista tapahtunut, kunhan ollaan rullailtu menemään normaaliin tapaan. Elli aloitti juoksunsa tuossa hetki sitten, ja nyt on koko lauma sitten eristettynä toisistaan. Jäynä ei onneksi ole edes koko asiaa tajunnut vasta kuin tänään, ja Emppua ei kiinnosta, joten aika kivuttomasti menee tämä asuminen. :)
Kuukauden päästä olisi jälleen muutto edessä, muutetaan linnuntietä tollaiset 300 metriä lähemmäs Kannuksen suurta keskustaa. :D Kämppiskin saadaan siinä samalla, lisää sakemanni seuraa mahdollisesti sekä yksi älykäs peesee. Kattotaan kuinka yhteiselo lähtee rullaamaan sitten kun sen aika on.
Jäynän tulevaisuus on edelleen kysymysmerkki, kahden viikon päästä tosin pitäisi vihdoin tapahtua päätöksiä. Jonnekin lähtö kuitenkin on, vielä ei vain tiedä että minne. Nyt otetaan sitten ilo irti näistä viimeisistä viikoista, puuhaillaan kaikkea hölmöä Pupun kanssa.
Emppu voi edelleen yhtä hyvin kuin aina ennenkin, selkä välillä vähän reistaa mutta vauhtia edelleen riittää. Ei siitä heti uskoisi että 9 vuoden ikä alkaa jo ovella kolkutella..
Ellin kanssa ollaan nyt keskitytty reenailemaan BH:n liikkeitä, ja ihan hyvällä mallilla on. Jos vire pysyy hyvänä niin homma pelittää. Kunhan ei vain E kehittäisi hirveätä valeraskautta juuri toukokuun lopulle, niin päästäisiin kokeilemaan käyttäytymistä. Kaupunkiosuuteen pitäisi seuraavaksi keskittyä sitten, kun vain saisin aikaiseksi.
Ellin kanssa on kyllä kiva puuhailla, se ohjautuu hyvin ja tekee innokkaasti. Jos nartun haluaisin niin tämmösen tyylinen ötökkä olisi kyllä kiva. Mutta kyllä seuraava on uroo. :D Kunhan nyt vain kaikki sujuis hyvin niin olisi se oma pentukin pian kainalossa.
Koululla vietellään viimeisiä hetkiä, tällä viikolla on täällä pääsykoehaastattelut meneillään. Jäynä on tänään jo päässyt edustamaan sakemannikantaa haastatteluihin, ja huomenna olisi uusi satsi ilta-pv:llä tiedossa. Vissiinkin se on siellä ihan hyvin käyttäytynyt, mitä oli nyt kuulma merkannu(?!) sisälle. Köh..
Mitäköhän muuta lätistävää sitä olisi? No, Penturalli lähestyy ja hommaa riittää. Mutta eiköhän me siitä kunnialla selviydytä, toivottavasti ainakin. :D
Kesäkuusta alkaen onkin sitten opinnot kennelpuolella päättyneet, juhannuksen kennelvuoron jälkeen edessä on enää pari portfoliota ja päättötyö. Niin ja työharjoittelut. Huh huh..
Heippa!
VastaaPoistaJoskus tuli teidän kotisivuja seurailtua, mutta teillähän on tätä nykyä näemmä blogi myös! :) Mä oon kovasti tykästynyt blogeihin, kun ne on niin helppoja päivittää, seurata ja kommentoida.
Ohoo, Jäynä lähtee töihin. Joko on tiedossa minne pääsee?